50 erilaista tapaa valita kuunneltavaa musiikin valtavasta moninaisuudesta
Helmet-lukuhaaste on vuodesta 2015 kannustanut ihmisiä löytämään uutta mielenkiintoista luettavaa ja jakamaan lukukokemuksia muillekin. Vuonna 2018 myös musiikin kuuntelijat haastettiin ensimmäistä kertaa etsimään uusia elämyksiä itsekseen tai yhteisöllisesti. Haaste otettiin innokkaasti vastaan.
1–50
Nyt musahaaste käynnistyy jälleen. Tarjolla on uudet 50 erilaista tapaa valita kuunneltavaa musiikin valtavasta moninaisuudesta. Lisätietoja musahaasteesta 1–50 Helmet.fi-musiikkisivulta ja Facebookista.
Mikä on musahaaste?
Musahaasteessa on tehtävänä kuunnella vuoden 2024 kuluessa 50 itselle entuudestaan tuntematonta kappaletta / teosta / julkaisua / äänitettä / levykokonaisuutta.
Kenelle?
Musahaaste sopii kaikille, ja jokainen voi suorittaa sen omalla tavallaan, omaa mielimusiikkilajiaan kuunnellen tai suuntaamalla kohti tuntematonta. Haastetta voi täydentää myös konserteissa ja keikoilla. Haasteen avulla voi päivittää musiikintuntemustaan, saada uusia elämyksiä, testata tai laajentaa omaa musiikkimakuaan tai yksinkertaisesti vain nauttia musiikista!
Miten?
Kuuntelutehtäviä voi suorittaa omaan tahtiin kuten lukuhaasteessakin, tai voi myös edetä järjestyksessä viikko viikolta. Lisäksi musiikkikirjastolaiset antavat kuunteluvinkkejä musahaasteen Facebook-ryhmässä. Ryhmässä voi myös jakaa kuuntelukokemuksia ja keskustella muiden haasteeseen osallistujien kanssa.
Lähde kalastelemaan musahelmiä! Löydä kuuntelun ilo, heittäydy musiikin vietäväksi, tartu musahaasteeseen!