Samuli Tiikkaja kertoo Helsingin Sanomien konserttiarviossa iPadin soveltuvuudesta instrumentiksi. Erilaiset instrumenttiapplikaatiot eivät vielä pärjää akustisille soittimille. Sibelius-Akatemian musiikkiteknologian opiskelijat Tuomas Ahva, Athanasios Gotsopoulos, Mikko Kolehmainen, Mikko Renfors, Eetu Seppälä, Teemu Vänskä, Joonas Mikkilä, Henna Tahvanainen ja Kadi Vija esiintyivät Musiikkitalossa Otto…
Musiikin ytimessä
Miltä appsit kuulostavat konsertissa? Millainen instrumentti iPad on akustisten rinnalla?
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä
Uudistuneen musiikkiosaston avajaiset Lahden pääkirjastossa joulukuun alussa
Lahden pääkirjaston uudistuneen musiikkiosaston avajaisia vietetään joulukuun ensimmäisellä viikolla. Tehtyjen uudistusten avulla vastataan asiakkaiden muuttuneisiin media- ja musiikkitarpeisiin. Asiakkailla on käytössään monipuolisia tiloja, toimintoja ja laitteita muun muassa musiikin kuunteluun ja äänittämiseen, soittamiseen, tietokoneiden käyttöön, elokuvien katseluun, konsolipelaamiseen, editointiin ja digitointiin sekä 3D…
Juha Hurme improvisoi Nyljetyttyjä ajatuksia Metson musiikkiosaston vieraana 26.11.
Kirjailija ja teatteriohjaaja Juha Hurme vierailee Metson musiikkiosastolla keskiviikkona 26.11. klo 17 alkaen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Hurme saa esityksen alussa musiikkiosaston aineistoa sisältävän yllätyskorin. Hurme esittelee improvisoiden yllätyskorin levyjä, kirjoja ja nuotteja. Aineisto liittyy Juha Hurmeen kirjaan Nyljetyt ajatukset.…
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä
Asiakaspalvelun ja kokoelmatyön ytimessä – Ilja Vesterinen, Kirjasto 10
Pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastojen Saundiholvi-kampanjaan liittyvät haastattelut jatkuvat blogissa Musiikki kuuluu kaikille. Tänään äänessä on Ilja Vesterinen, Kirjasto 10. #Saundiholvi on ollut menestys sekä HelMet-kirjastoissa että somessa. Heikki Poroila, Tommi Viitamies, Hanna Saloranta ja Marika Nikula ovat kertoneet Tikkurilan suuren musiikkivaraston merkityksestä musiikkikirjastotyöhön jo aiemmin…
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä
Uusintakierros: Tommi Viitamies – HelMet-musiikkivaraston ja dokumentoinnin puolesta
HelMet-kirjastojen musiikkivarastokampanjaan #Saundiholvi liittyvät haastattelut tuodaan uusintakierrokselle Musiikin ytimeen ja blogiin Musiikki kuuluu kaikille. Kolmas uusinta on Tommi Viitamiehen haastattelu, joka julkaistiin julkaistiin alun perin 22.10.2014 Kirjastot.fi-palstalla Ajankohtaista musiikissa. Tuomas Pelttari, toim.
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä
Uusintakierros: Tikkurilan musiikkivarasto täytti 10 vuotta – Heikki Poroila
HelMet-kirjastojen musiikkivarastokampanjaan #Saundiholvi liittyvät haastattelut tuodaan uusintakierrokselle Musiikin ytimeen ja blogiin Musiikki kuuluu kaikille. Toinen uusinta on Heikki Poroilan haastattelu, joka julkaistiin julkaistiin alun perin 13.10.2014 Kirjastot.fi-palstalla Ajankohtaista musiikissa. Tuomas Pelttari, toim.
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä
Uusintakierros: Kun Saundiholvi aukesi – Hanna Saloranta ja Marika Nikula
HelMet-kirjastojen musiikkivarastokampanjaan #Saundiholvi liittyvät haastattelut tuodaan uusintakierrokselle Musiikin ytimeen ja blogiin Musiikki kuuluu kaikille. Hanna Salorannan ja Marika Nikulan haastattelu julkaistiin alun perin 7.10.2014 Kirjastot.fi-palstalla Ajankohtaista musiikissa. Tuomas Pelttari, toim.
Miten rockoopperan lopulta kävi? #Saundiholvin kertoja Kai Karmanheimo, The Wall ja Operation: Mindcrime
Loppu on alku The Whon Tommy (1968) synnytti brittiläisen rockoopperan. Pink Floydin The Wall (1979) pani sille melkein pisteen. Yhtyeen omasta taustasta ammentava tarina kertoo eltaantuneesta rocktähdestä Pinkistä, joka pakenee traumojaan mielensä muurin taakse ja muuttaa lääketokkurassa konserttinsa fasistiseksi esitykseksi.…
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä
Kampanja #Saundiholvi jatkaa Kallion kirjastossa – Kai Karmanheimon aiheena rakkaus
Syyskuussa 2014 alkanut HelMet-kirjastojen kampanja #Saundiholvi on tuonut esiin HelMet-musiikkivaraston aarteita. Nostot jatkuvat Kallion kirjastossa tälläkin viikolla. Aineistonäyttelyiden lisäksi myös asiantuntevat Facebook- ja Twitter-postaukset ovat olleet asiakkaiden ilona läpi syksyn. Hyvin dokumentoitua musiikkiaineistoa riittää eri aiheisiin vastakin: Tikkurilan suuressa musiikkivarastossa on yhteensä yli 72 000…
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä
Metso LIVE saa lisää näkyvyyttä – Soundi kertoo kuinka kirjasto toimii keikkapaikkana
Ninni Heinonen kertoo musiikkilehti Soundissa Metson musiikkiosastosta keikkapaikkana. Suosittujen Metso LIVE-tapahtumien vieraina ovat olleet esimerkiksi 22-Pistepirkko, Aino Venna ja Samae Koskinen. Konsertin lisäksi ohjelmaan kuuluu aina keskustelua artistin kanssa. Esityksiä ja haastatteluita voi katsoa Tampereen kaupunginkirjaston YouTube-kanavalta. Viimeksi Metso LIVE toi kirjastoon…
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä
Tamperelainen testasi kouluikäisille suunnattua musiikkivinkkausta Metsossa
Kirjasto tutustuttaa musiikkikulttuureihin Tamperelaisessa kerrotaan Metson musiikkiosaston syksyllä jatkuneesta musiikkivinkkauksesta. Hanna Laakson kirjoittamassa jutussa toiminnasta kertovat kirjastonhoitajat Lea Tastula ja Juhani Koivisto sekä osastonjohtaja Jarkko Rikkilä. Tuomas Pelttari