Metso LIVE: Belize Kevätkiertueella oleva yhtye Belize esiintyy Metson musiikkiosastolla tiistaina 19. huhtikuuta. Metso LIVE-tilaisuus alkaa klo 16.30. Vapaa pääsy. Tule Metsoon tapaamaan Belize-yhtyettä ja kuuntelemaan heidän musiikkiaan. Ennen keikkaa vaihdetaan muutamia ajatuksia yhtyeen jäsenten kanssa. Musiikkiosastolla on esillä yhtyeen jäsenten…
Musiikin ytimessä
Belize esiintyy Tampereen pääkirjasto Metson musiikkiosastolla 19.4.
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä
Turun musiikkikirjaston DJ:t Krisse ja Tiina kertovat keskiaikaisesta musiikista Stagella 21.4.
Krisse & Tiina: keskiaikainen musiikki Stagella 21.4. Keskiajalla musiikkia esitettiin kirkoissa, luostareissa, hoveissa ja kansan keskuudessa. Millaista se oli? Tämä selviää Turun musiikkikirjastossa torstaina 21. huhtikuuta, kun Krisse ja Tiina kertovat tarinoita levyjen takaa. Tilaisuus alkaa klo 18.00. Vapaa pääsy. Tarinoita levyjen takaa –…
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä
Puhelinlangat laulaa – 60-luvun hittejä livenä Hämeenlinnan musiikkikirjaston Avolavalla 19.4.
Avolavan keväässä 60-luvun tunnelmia 1960-luvulla tehtiin valtavasti hienoa musiikkia. Osa siitä soi tiistaina 19. huhtikuuta Hämeenlinnan pääkirjaston konsertissa, kun Puhelinlangat laulaa tuo Avolavalle 60-luvun hittejä. Esiintyjinä Sibelius-opiston laulunopiskelijat ja pop-jazzpianistit. Tilaisuus alkaa klo 17. Vapaa pääsy! Hämeenlinnan pääkirjasto Lukiokatu 2 Puh. 03…
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä
Hämeenlinnan musiikkikirjaston Avolavan runsas kevät
Avolavan kevät 2016 Hämeenlinnan pääkirjaston Avolavalla tapahtuu keväällä 2016. Avolava sijaitsee musiikkiosastolla, kirjaston pohjakerroksessa. Hämeenlinnan pääkirjasto Lukiokatu 2 Puh. 03 6212 612 Tapahtumista Vanamo-verkkokirjastossa Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Facebook To 31.3. klo 18 Venäläinen ilta Hannu Riihivaara (laulu) & Iina Harjula (piano) Ti 19.4. klo…
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä
Turun musiikkikirjaston DJ:t Petri ja Krisse kertovat hevin helmistä Musiikin Stagella 14.4.
Vanhat hevarit Petri & Krisse: hevin helmet Musiikin Stagella 14.4. Tiedätkö mitä soitinta Ronnie James Dio soitti ennen heviuraansa tai mistä Iron Maidenin The Trooper kertoo? Kuulet vastauksen näihin ja moneen muuhunkin kysymykseen Turun musiikkikirjastossa 14. huhtikuuta, kun vanhat hevarit…
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä
Matti Laipio ja Kirjasto 10 keskiviikkona 6.4. – Sata vuotta levytettyä jazzia, osa 1
Matti Laipio avaa HelMet-kirjastojen sarjan jazzista Pitkän linjan musiikkivaikuttaja Matti Laipio kertoo kolmiosaisessa, eri pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastoissa kiertävässä sarjassaan levytetyn jazzin ensimmäisestä sadasta vuodesta. Sarjan järjestää Musa-HelMet. Laipion ensimmäinen kaksituntinen Sata vuotta levytettyä jazzia, osa 1: New Orleansin kapakoista Carnegie Halliin järjestetään keskiviikkona 6. huhtikuuta klo…
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä
Jukka Uotila & HelMet Musiikki: Kaikkien aikojen pop-vuosi 1966 pysäkillä Psykedelia
Artikkelisarja kuumasta pop-vuodesta 1966 Jukka Uotilan kirjoitussarja Kaikkien aikojen pop-vuosi 1966 on edennyt maaliskuuhun. Sarjan kolmannessa osassa Psykedelia ovat esillä The Byrds, Love, The Yardbirds ja Donovan. – Tasan 50 vuotta sitten – vuonna 1966 – populaarimusiikissa oli käynnissä ennenkuulumattoman rikas ja…
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä
Heikki Poroila ja HelMet.fi Musiikki: Tryffelihymnin perässä
Musiikkia esiin eri näkökulmista – Suomalaisen musiikkikirjastotyön grand old man Heikki Poroila käsittelee juttusarjassaan musiikkia eri näkökulmista, kertoo pääkaupunkiseudun verkkokirjasto HelMet.fi:n musiikkisivu. Poroilan kirjoitussarjan neljäs osa Tryffelihymnin perässä on tarina, jonka ytimessä on säveltäjä Anders Hillborgin teos Truffel Hymn. HelMetin uudet kirjoitussarjat Musiikkisivun otsikon Uutta…
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä
Mikä soittimeksi -päivä Lahden konservatoriossa lauantaina 2.4.
Lahden konservatorion Mikä soittimeksi -päivää vietetään lauantaina 2. huhtikuuta. Koko perheelle sopiva kevättapahtuma alkaa klo 10. Soitinpolkuja ja soitinkokeiluja Yleisö pääsee opastetulle retkelle soitinpolulle, jonka varrella kaikki soittimemme pääsevät pikku yhtyeinä ääneen omissa muutaman minuutin kestävissä konserteissaan. Lähdöt 10 minuutin…
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä
HelMet-musiikkivaraston lainaus kasvoi 2015 runsaasti
CD-levyjä lainataan Saundiholvista yhä enemmän Pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastojen musiikkivaraston lainaus on edelleen kasvussa, kertoo HelMet.fi Musiikki. Musiikkivarastosta lainattiin vuoden 2015 aikana 17 prosenttia enemmän aineistoa kuin edellisenä vuonna. HelMet-musiikkivaraston eli Saundiholvin kasvava suosio on osoitus siitä, että kaikenlaiset fyysiset musiikkiaineistot laidasta laitaan…
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä
Tampering Ensemble ja vierailevat nuoret taiteilijat Tampereen kaupunginkirjaston lehtilukusalissa 31.3.
Tampere Biennalen ennakkotapahtumassa Tampering Ensemble Tampering Ensemble & vierailevat nuoret taiteilijat kattavat Tampereen kirjaston lehtilukusalin (Puutarhakatu 1) torstaina 31. maaliskuuta uudella musiikilla, uusilla tulkinnoilla, improvisaatiolla ja yllätyksillä. Tampere Biennale -ennakkotapahtuma alkaa klo 16.30. Ensemblen valikoituneen soittajakaartin lisänä konsertissa esiintyvät elektroakustisen improvisaation duo Skriik&Sprööt…
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä
Turun musiikkikirjaston DJ-vieraat Pietarinen ja Mattila juttelevat paikallisten vinyyliaarteiden ääressä 7.4.
Pietarinen & Mattila: Tarinoita levyjen takaa – paikallisia musiikkiaarteita vinyyliltä, osa 1 Keväällä 2016 Turun musiikkikirjastossa kuullaan erilaisia tarinoita vinyylilevyistä. Keskustelun lomassa kuunnellaan levyiltä paikallisia musiikkiaarteita. Tapahtumat alkavat Musiikin Stagella torstaina 7. huhtikuuta. Silloin kuullaan DJ-vieraita Jarkko Pietarinen (Svart Records) ja Aku-Tuomas Mattila (Plastic Passion). Haastattelijana…
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä